Siirry pääsisältöön

Hannele Juutinen on Suomen edustaja ILSC-lau­lu­kil­pai­lus­sa

International low-vision Song Contest-laulukilpailun finaalissa 12.5. Suomea edustaa Hannele Juutinen kappaleellaan Hapanta ja makeaa.

Finaali striimataan 12.5.2023. Voit seurata finaalia tästä linkistä- Ulkoinen linkki.

Hannele esittäytyy:

Olen tamperelainen sokea laulaja-lauluntekijä. Olen syksyllä 2022 julkaissut oman äänitteeni. Esiinnyn sekä duona pianistini ja kitaristini kanssa että isommalla bändillä. Musiikkini on lyriikoiltaan näkemyksellistä. Erityisesti harmonikka ja viulu tuovat siihen tuulahduksia skandinaavisesta kansanmusiikista. Lauluillani haluan kertoa merkityksellisiä tarinoita ja tehdä tilaa myös mielen varjojen tutkimiseen.

Kilpailukappaleeni International low vision Song Contest-laulukilpailuun on nimeltään Hapanta ja makeaa. Se kertoo kahden ihmisen kohtaamisesta; sen ilosta, tärkeydestä mutta myös vaikeudesta ja haavoittavuudesta. Oman sisimmän avaaminen toiselle on kaikkia näitä. Se on lyhyesti sanoen ”hapanta ja makeaa”. Kilpailukappaleen kuulemista yleisö saa odottaa finaalilähetykseen saakka. Sitä ei ole lupa aiemmin julkaista.

Kokoonpano:

Hannele Juutinen, laulu

Tuukka Ojala, piano

Joose Ojala, harmonikka

Antti Katajisto, akustinen kitara

Jussi Luoma, lyömäsoittimet

Ilkka Niemi, viulu

 

Täältä- Ulkoinen linkki pääset kuuntelemaan On valo matkalla -äänitettämme.

Näistä linkeistä löydät lisää maistiaisia musiikista:

https://www.instagram.com/hansumusic/- Ulkoinen linkki

https://www.youtube.com/.../UCPyDY1_pz-0iL.../featured- Ulkoinen linkki

https://www.facebook.com/.../Hannele.../100072111807020/- Ulkoinen linkki